torstai 22. toukokuuta 2008

Arviointia

Kurssi sujui vaihtelevasti. Varsinkin alku oli melko epäselvää. Poissaolojakin esiintyi hieman liikaa. Toimintani oli muuhun ryhmään nähden melko hyvää, mutta parantamisen varaa on. Ryhmä ei oikein toiminut kokonaisuutena. Opetukseen keskittyminen oli melupaikan työtason takia hieman hankalaa. Arvelin ryhmän koostumuksen perusteella työstä tulevan mainion, mutta ihan siihen ei päästy. Kurssi olisi voinut olla selkeämmin organisoitu ja enemmän "välietappeja" sisältävä.

Kurssin loppumietteitä...

  1. miten kurssi sujui (eri vaiheissaan), V: Alku oli todella kankea, kukaan ei oikein tiedä mitä piti tehdä. Pääsimme kuitenkin vauhtiin ja lopputulos oli ihan hyvä.
  2. mitä opin. V: Käyttämään blogia ja wikispacea, sekä ryhmätyötä.
  3. miten arvioit omaa toimintaasi kurssilla, V: Alku olisi voinut olla aktiivisempi, mutta olen kuitenkin melko tyytyväinen työhöni.
  4. miten ryhmä toimi, V: Melko hyvin, yhteishenki oli loppujen lopuksi hyvä.
  5. miten oppimateriaali, ohjaus ja opetus tukivat oppimista, V: Verkossa tehtävä kurssi oli mukavaa vaihtelua normaaliin tuntiopiskeluu, ohjaus oli hyvää vaikkakin aluksi kaikki olimme ihan pihalla.
  6. mikä oli toteutuma suhteessa ennakko-odotuksiin ja tavoitteisiin ja V: Ennakko-odotuksia ei oikeastaan ollut, mutta työn lopputulokseen olimme tyytyväisiä.
  7. miten ehkä jatkossa kehittäisit vastaavanlaista kurssia. V: Enemmän valinnanvapautta, vaikka kurssi oli melko vapaamuotoinen. Myös ryhmien muodostaminen itse saattaisi jossain tilanteessa olla parempi vaihtoehto kuin ennalta määritellyt ryhmät.
http://verkkolehtipilotti.wikispaces.com/Blog

linkki meidän lopputyöhön. :)

maanantai 19. toukokuuta 2008

Lehtijuttu 2 (s.37)

Knowlt Hoheimer on kuollut Missionary Ridgen taistelussa. Hänelle langetettiin vankeusrangaistus Curl Trenaryn sikojen varastamisesta, mutta hän karkasi ja pestautui armeijaan. Hoheimerille lahjoitetaan hautakivi, jossa lukee "Pro Patria".

Lehtijuttu

Jack McGuire on vapautettu

14 vuoden vankeusrangaistuksen kärsinyt McGuire vapautui tänään Peorian vankilasta. Hän joutui vankilaan ammuttuaan juopuneena järjestyksenvalvoja Loganin. Tapausta varjostaa lahjusepäily, sillä alun perin McGuire aiottiin hirttää. Hänen asianajajallaan oli samaan aikaan vireillä oikeusjuttu erästä Rhodesia vastaan , mutta samaan aikaan kun McGuiren tuomio muutettiin vankeudeksi, niin Rhodesin jutun käsittely lopetettiin. Tapauksessa on positiivisiakin puolia, sillä McGuire on oppinut vankilassa lukemaan ja kirjoittamaan.

perjantai 16. toukokuuta 2008

esimerkki modernista runosta!

Palasin. Et odottanut.

Et kuule minua, et halua.

Et näe minua, et tahdo.

Olen ilmaa. Et hengitä.

Olet liian kaukana.

Vierelläni.

runo on osoitteesta: http://runo.blogspot.com/

tiistai 13. toukokuuta 2008

Suunnittelua!

Teemme lopputyömme siis "kaupunkilehden" muotoon. Kirjoitamme pääkirjoituksen, ja uutisia Edgar Lee Mastersin runojen pohjalta. Mietimme myös pienimuotoisen uutislähetyksen tekemistä runollisella kielellä kertoen...

perjantai 9. toukokuuta 2008

merkittäviä runoilijoita.

merkittäviä suomalaisia runoilioita on mm:
J. L. Runeberg
V.A. Koskenniemi
Eino Leino
Saima Harmaja
Uuno Kailas
Katri Vala
Paavo Haavikko
Lauri Viita
Pentti Saarikoski
Aila Meriluoto
Eeva-Liisa Manner
Arto Melleri
Eila Kivikk'aho

:)

Suomen sana runo tulee germaanisista kielistä. Niissä sen vastineet ovat tarkoittaneet muun muassa salaisuutta, oppineisuutta ja riimukirjoitusta. Runous on myös vanhin kirjallisuuden lajeista. Runous on lyriikan synonyymi ja proosan vastakohta. Yhteistä kaikille runoille on, että ne sisältävät esimerkiksi jonkin ajatuksen tai rakkaustarinan.